ConcertAid-Savonlinna

Su 5.1. klo 15.00 Savonlinnasalissa, Kylpylaitoksentie 4

Toivon säveliä maailmalta ja maailmalle -hyväntekeväisyyskonsertti!

Konsertilla kootaan tukea katastrofeista kärsivien auttamiseen ja Naisten Pankin kohteisiin maailmalla esiintyjien yhteisponnistuksena. Konsertti on kaksiosainen kavalkadi-konsertti, jossa on esiintyjinä kuoroja, musiikkiryhmiä ja solisteja.

Konsertin idean isänä on toiminut rovasti Toivo Loikkanen, jolle konsertin tukikohteet ovat olleet pitkään läheisiä ja rakkaita. Konsertin koko tuotto konserttipaikan kulujen jälkeen osoitetaan katastrofeista kärsivien auttamiseen ja Naisten Pankin kohteisiin maailmalla Kirkon ulkomaanavun kautta.


"Savonlinnan-seudulla on hienosti tuettu viime aikoina alueemme lapsia, nuoria ja muita apua tarvitsevia. On hyvä muistaa myös vielä enemmän apua tarvitsevat lapset, nuoret ja naiset maailmalla. Savonlinnan seurakunnassa ja alueellamme lähetystyö saa vahvaa tukea, mutta kansainväliseen diakoniaan liittyvä auttaminen jää usein vähemmälle huomiolle ja tuelle. Siksi minulle tuli vahva ajatus tällaisen konsertin järjestämiseksi ja tässä toteutuu yksi haaveeni" – toteaa Loikkanen.

Konsertin musiikillisena maestrona toimii Mika Siekkinen ja esiintyjinä on myös monia seurakunnan kanttoreita. Konsertin nimen taustalla on Bob Geldofin vuonna 1985 Lontoossa järjestämä suuri LiveAid-hyväntekeväisyyskonsertti. Myös Suomessa on järjestetty joitakin LiveAid-nimellä olleita hyväntekeväisyyskonsertteja.

Kerimäen naislaulajat, Kerimäen mieslaulajat, solisteina: Tiia Jaatinen, Matti Muhonen, Jari Pylväinen, Matti Turunen, Maria Padatsu, Minna Raassina
sekä kanttoreiden gospelryhmä: Minna Malinen, Maria Padatsu, Sauli Rissanen ja Minna Raassina & houseband Mika Siekkisen johdolla.

 

Konsertin kesto: noin 2 tuntia (sis. väliajan)
Järjestää: ”Toivon lähettiläät” ja Savonlinnan seurakunta, yhteistyössä Suur-Savon OP, Savonlinnan Teatteri, Nova Records Oy
Liput: alk. 22,50 € ovelta tuntia ennen, ennakkoon lippu.fi

Savonlinnasalissa narikkamaksu 2 €

© 2020 Suruton Festivaali

suruton

festivaali

2020